perjantai 15. elokuuta 2014

Reissu osa 2: Inkajuttuja

Ennen kuin isot ja pahat espanjalaiset ynnä muut valloittajat tulivat Amerikkaan, siellä asui läjä intiaaneja joista muutamien kulttuuria on näin jälkeenpäin tutkittu erittäin tarkasti. Keski- ja Etelä-Amerikassa eläneiden heimojen jättämiä rauniokaupunkeja on yhä jäljellä ja ne ovat varsinkin turistien suosiossa, koska onhan se nyt aivan pirun siistiä nähdä, miten ne inkkarit oikein asuivat kauan sitten. Etelä-Amerikan intiaanit jaotellaan ns. Perun intiaanikulttuureihin, joihin kuuluu inkojen lisäksi myös Chavít, Tihuanacot, vaikka noiden heimojen asuinalue ei rajoittunut pelkästään Perun alueelle. Yksi kuuluisimmista intiaanikulttuureista on Mayat, jotka elivät Keski-Amerikassa, Guatemalassa, mutta valitettavasti minulla ei ollut mahdollisuutta käydä tutustumassa heidän elinympäristöönsä. Jo ennen kuin aloitin seikkailuni Etelä-Amerikassa, oli haaveeni käydä joskus tarunhohtoisessa Machu Picchun rauniokaupungissa joka kauan sitten oli Inkojen asuttama ja yksi inkojen kuuluisimmista kaupungeista. Inkathan siis elivät nykyisen Perun ja Bolivian alueilla ja heidän aikakautensa kesti suhteellisen lyhyen ajan, 1200-luvulta 1500-luvun puoliväliin, kunnes espanjalaiset voittivat heidät taisteluissa ja tuhosivat inkavaltion. 

Kun saavuimme Cuscon kaupunkiin Perussa, emme olleet vielä varmoja menemmekö käymään Machu Picchulla vai emme. Hostelliin saavuttuamme kyselimme hieman hintoja ja halvimmat päivän tai kahden reissut maksoivat noin kaksi ja puolisataa dollaria, joka oli mielestämme todella paljon yli budjettimme. Onneksi kävimme kuitenkin kysymässä hintoja myös kadulla olevilta tourien kauppaajilta ja saimme selville, että hostellimme vaihtoehdot olivat todella ylihintaisia. Cusco on lähin kaupunki Machu Picchuun nähden jossa on lentokenttä, joten koko kaupunki on täynnä erilaisia matkatoimistoja jotka myyvät matkoja nimenomaan Machu Picchuun. Päätimme valita kahden päivän tourin, johon sisältyi bussikyyti lähelle Machu Picchua ja yö Aguas Calientesin kylässä joka on kävelymatkan päässä tuosta tarunhohtoisesta inkakaupungista. Hintaa tuolle kahden päivän tourille tuli noin 100 euroa per henkilö, mikä oli jo huomattavasti edullisempi kuin hostellimme vaihtoehdot ja lisäksi tuo hinta sisälsi ruokailut ja tietysti pääsylipun itse kohteeseen.

Cuscon pääaukio



Aamulla bussi tuli hakemaan meitä hostellilta ja siitä alkoi erittäin mielenkiintoinen noin kuuden tunnin bussimatka kohti Aguas Calientesiä. Bussikuskit Etelä-Amerikassa ovat tunnetusti melko hulluja ja kun tuohon lisää käyttämämme autotien, joka meni vuoren rinnettä pitkin ja oli erittäin kapea ja mutkitteleva, ei ollut ihme että yksi mukanamme olleista reissaajista pyysi kuljettajaa pitämään tauon, koska hänen vatsansa ei kestänyt sitä kyytiä. Vatsojen lisäksi koetukselle joutuivat myös hermot ja välillä halusin huutaa kuskillemme, että aja nyt jumalauta hiljempaa, koska meitsi ei halua maksaa sataa euroa tourista ja päätyä hullun bussikuskin tappamaksi. Noh, onneksi pääsimme lopulta hengissä Hydroelectrican bussiasemalle josta alkoi noin kahden tunnin kävely junarataa pitkin kohti Aguas Calientesiä. Tietenkin jotkut laiskat ja nössöt turistit olivat maksaneet, jotta pääsivät junalla kylään asti, mutta meidän reissuumme ei tuo juna kuulunut niin me sitten kävelimme. Ja se oli hyvä vaihtoehto, koska maisemat olivat upeita!

Kyltit lisäsivät hyvin motivaatiota kävellessä


Reitin varrella tuli välillä fiilisteltyä maisemia


Kun pääsimme lopulta perille, oli matkayhtiön opas meitä vastassa ja hän otti passimme ja lähti hakemaan pääsylippuja ja meidän ryhmämme meni tyytyväisenä ravintolaan nauttimaan illallista. Valitettavasti oppaamme ei ollut mikään maailman älykkäin kaveri ja hän jätti meidät ravintolaan noin kahdeksi ja puoleksi tunniksi ja jossain vaiheessa alkoi jo tuntua siltä, että saadaankohan me ollenkaan niitä  passeja takaisin. Lopulta opas sitten ilmestyi paikalle ja oli huolissaan siitä, että olihan varmasti antanut meille tarpeeksi aikaa. Joko Perussa on siis tapana syödä illallista monta tuntia tai sitten meidän oppaalla ei vaan ole ajantajua ollenkaan. Itse veikkaan jälkimmäistä.

Lopulta koitti päivä, jota olimme innokkaasti odottaneet. Heräsimme aamulla kello 3.45 ja söimme huikean gourmet aamupalan (itse söin jopa yhden leivän jonka päälle laitoin hieman marmeladia) ja olimme valmiita lähtemään seikkailulle kohti inkakaupunkia! Noudatimme oppaamme ohjeita ja olimme 4.20 valmiina lähtemään ja lähdimme kävelemään kohti porttia, jossa pääsylippumme tarkastettaisiin. Olimme portilla noin 4.45 ja silloin selvisi, että portit aukeavat vasta viideltä. Oppaamme ei tietenkään ollut maininnut meille mitään sellaista, joten hän ilmeisesti oletti, että lyhyeen kävelymatkaan kuluu 40 minuuttia tai hänellä ei vain yksinkertaisesti ole minkäänlaista ajantajua. Itse veikkaan jälleen jälkimmäistä vaihtoehtoa. Kun portit viimein aukesivat ja saimme lippumme tarkastettua, oli edessä jyrkät kiviportaat. Kiipesimme niitä portaita noin 50 minuuttia auringon pikkuhiljaa noustessa. Kaverillani oli hieman ongelmia hänen polvensa kanssa, mutta tahdonvoimalla pääsimme lopulta ylös asti ja olimme matkamme päämäärässä.

Viiden aikaan aamulla ei todellakaan ollut kivaa kiivetä näitä portaita


Oppaamme oli siellä odottamassa meitä, mutta koska emme olleet häneen tyytyväisiä, päätimme tutkia Machu Picchun kaupunkia ilman häntä. Olimme sisällä inkakaupungissa noin 4 tuntia, jonka aikana kerkesimme hyvin kiertelemään ympäriinsä ja otin varmaan satoja kuvia. (Joista noin 2% onnistui. Voisin ehkä harkita jonkinlaista valokuvauskurssia).





Oltiin semi korkealla vuoristossa


Inkajäbät oli rakentanut pikku sillan vuoren rinteelle




Machu Picchun jälkeen edessä oli jälleen kävelyä, tällä kertaa noin 3 tuntia, ja sen jälkeen toistamiseen erittäin nautittava ja seesteinen bussimatka takaisin Cuscoon. Cuscosta matka jatkui jälleen Bolivian kautta kohti uusia seikkailuja, mutta niistä enemmän seuraavassa kirjoituksessa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti