Ennen kuin isot ja pahat espanjalaiset ynnä muut valloittajat tulivat Amerikkaan, siellä asui läjä intiaaneja joista muutamien kulttuuria on näin jälkeenpäin tutkittu erittäin tarkasti. Keski- ja Etelä-Amerikassa eläneiden heimojen jättämiä rauniokaupunkeja on yhä jäljellä ja ne ovat varsinkin turistien suosiossa, koska onhan se nyt aivan pirun siistiä nähdä, miten ne inkkarit oikein asuivat kauan sitten. Etelä-Amerikan intiaanit jaotellaan ns. Perun intiaanikulttuureihin, joihin kuuluu inkojen lisäksi myös Chavít, Tihuanacot, vaikka noiden heimojen asuinalue ei rajoittunut pelkästään Perun alueelle. Yksi kuuluisimmista intiaanikulttuureista on Mayat, jotka elivät Keski-Amerikassa, Guatemalassa, mutta valitettavasti minulla ei ollut mahdollisuutta käydä tutustumassa heidän elinympäristöönsä. Jo ennen kuin aloitin seikkailuni Etelä-Amerikassa, oli haaveeni käydä joskus tarunhohtoisessa Machu Picchun rauniokaupungissa joka kauan sitten oli Inkojen asuttama ja yksi inkojen kuuluisimmista kaupungeista. Inkathan siis elivät nykyisen Perun ja Bolivian alueilla ja heidän aikakautensa kesti suhteellisen lyhyen ajan, 1200-luvulta 1500-luvun puoliväliin, kunnes espanjalaiset voittivat heidät taisteluissa ja tuhosivat inkavaltion.
Kun saavuimme Cuscon kaupunkiin Perussa, emme olleet vielä
varmoja menemmekö käymään Machu Picchulla vai emme. Hostelliin
saavuttuamme kyselimme hieman hintoja ja halvimmat päivän tai kahden reissut maksoivat noin kaksi ja puolisataa dollaria, joka oli mielestämme todella
paljon yli budjettimme. Onneksi kävimme kuitenkin kysymässä hintoja myös
kadulla olevilta tourien kauppaajilta ja saimme selville, että hostellimme
vaihtoehdot olivat todella ylihintaisia. Cusco on lähin kaupunki Machu Picchuun
nähden jossa on lentokenttä, joten koko kaupunki on täynnä erilaisia
matkatoimistoja jotka myyvät matkoja nimenomaan Machu Picchuun. Päätimme
valita kahden päivän tourin, johon sisältyi bussikyyti lähelle Machu Picchua ja
yö Aguas Calientesin kylässä joka on kävelymatkan päässä tuosta
tarunhohtoisesta inkakaupungista. Hintaa tuolle kahden päivän tourille tuli
noin 100 euroa per henkilö, mikä oli jo huomattavasti edullisempi kuin
hostellimme vaihtoehdot ja lisäksi tuo hinta sisälsi ruokailut ja tietysti
pääsylipun itse kohteeseen.
Cuscon pääaukio |
Aamulla bussi tuli hakemaan meitä hostellilta ja siitä alkoi
erittäin mielenkiintoinen noin kuuden tunnin bussimatka kohti Aguas
Calientesiä. Bussikuskit Etelä-Amerikassa ovat tunnetusti melko hulluja ja kun
tuohon lisää käyttämämme autotien, joka meni vuoren rinnettä pitkin ja oli
erittäin kapea ja mutkitteleva, ei ollut ihme että yksi mukanamme olleista
reissaajista pyysi kuljettajaa pitämään tauon, koska hänen vatsansa ei kestänyt
sitä kyytiä. Vatsojen lisäksi koetukselle joutuivat myös hermot ja välillä
halusin huutaa kuskillemme, että aja nyt jumalauta hiljempaa, koska meitsi ei
halua maksaa sataa euroa tourista ja päätyä hullun bussikuskin tappamaksi. Noh,
onneksi pääsimme lopulta hengissä Hydroelectrican bussiasemalle josta alkoi
noin kahden tunnin kävely junarataa pitkin kohti Aguas Calientesiä. Tietenkin
jotkut laiskat ja nössöt turistit olivat maksaneet, jotta pääsivät junalla
kylään asti, mutta meidän reissuumme ei tuo juna kuulunut niin me sitten
kävelimme. Ja se oli hyvä vaihtoehto, koska maisemat olivat upeita!
Kyltit lisäsivät hyvin motivaatiota kävellessä |
Reitin varrella tuli välillä fiilisteltyä maisemia |
Kun
pääsimme lopulta perille, oli matkayhtiön opas meitä vastassa ja hän otti
passimme ja lähti hakemaan pääsylippuja ja meidän ryhmämme meni tyytyväisenä
ravintolaan nauttimaan illallista. Valitettavasti oppaamme ei ollut mikään
maailman älykkäin kaveri ja hän jätti meidät ravintolaan noin kahdeksi ja
puoleksi tunniksi ja jossain vaiheessa alkoi jo tuntua siltä, että saadaankohan
me ollenkaan niitä passeja takaisin.
Lopulta opas sitten ilmestyi paikalle ja oli huolissaan siitä, että olihan
varmasti antanut meille tarpeeksi aikaa. Joko Perussa on siis tapana syödä
illallista monta tuntia tai sitten meidän oppaalla ei vaan ole ajantajua
ollenkaan. Itse veikkaan jälkimmäistä.
Lopulta koitti päivä, jota olimme innokkaasti odottaneet.
Heräsimme aamulla kello 3.45 ja söimme huikean gourmet aamupalan (itse söin
jopa yhden leivän jonka päälle laitoin hieman marmeladia) ja olimme valmiita
lähtemään seikkailulle kohti inkakaupunkia! Noudatimme oppaamme ohjeita ja
olimme 4.20 valmiina lähtemään ja lähdimme kävelemään kohti porttia, jossa
pääsylippumme tarkastettaisiin. Olimme portilla noin 4.45 ja silloin selvisi,
että portit aukeavat vasta viideltä. Oppaamme ei tietenkään ollut maininnut
meille mitään sellaista, joten hän ilmeisesti oletti, että lyhyeen
kävelymatkaan kuluu 40 minuuttia tai hänellä ei vain yksinkertaisesti ole
minkäänlaista ajantajua. Itse veikkaan jälleen jälkimmäistä vaihtoehtoa. Kun
portit viimein aukesivat ja saimme lippumme tarkastettua, oli edessä jyrkät
kiviportaat. Kiipesimme niitä portaita noin 50 minuuttia auringon pikkuhiljaa
noustessa. Kaverillani oli hieman ongelmia hänen polvensa kanssa, mutta
tahdonvoimalla pääsimme lopulta ylös asti ja olimme matkamme päämäärässä.
Viiden aikaan aamulla ei todellakaan ollut kivaa kiivetä näitä portaita |
Oppaamme oli siellä odottamassa meitä, mutta koska emme olleet häneen
tyytyväisiä, päätimme tutkia Machu Picchun kaupunkia ilman häntä. Olimme
sisällä inkakaupungissa noin 4 tuntia, jonka aikana kerkesimme hyvin
kiertelemään ympäriinsä ja otin varmaan satoja kuvia. (Joista noin 2% onnistui.
Voisin ehkä harkita jonkinlaista valokuvauskurssia).
Inkajäbät oli rakentanut pikku sillan vuoren rinteelle |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti