Reissu osa 2: Inkajuttuja

Ennen kuin isot ja pahat espanjalaiset ynnä muut valloittajat tulivat Amerikkaan, siellä asui läjä intiaaneja joista muutamien kulttuuria on näin jälkeenpäin tutkittu erittäin tarkasti. Keski- ja Etelä-Amerikassa eläneiden heimojen jättämiä rauniokaupunkeja on yhä jäljellä ja ne ovat varsinkin turistien suosiossa, koska onhan se nyt aivan pirun siistiä nähdä, miten ne inkkarit oikein asuivat kauan sitten. Etelä-Amerikan intiaanit jaotellaan ns. Perun intiaanikulttuureihin, joihin kuuluu inkojen lisäksi myös Chavít, Tihuanacot, vaikka noiden heimojen asuinalue ei rajoittunut pelkästään Perun alueelle. Yksi kuuluisimmista intiaanikulttuureista on Mayat, jotka elivät Keski-Amerikassa, Guatemalassa, mutta valitettavasti minulla ei ollut mahdollisuutta käydä tutustumassa heidän elinympäristöönsä. Jo ennen kuin aloitin seikkailuni Etelä-Amerikassa, oli haaveeni käydä joskus tarunhohtoisessa Machu Picchun rauniokaupungissa joka kauan sitten oli Inkojen asuttama ja yksi inkojen kuuluisimmista kaupungeista. Inkathan siis elivät nykyisen Perun ja Bolivian alueilla ja heidän aikakautensa kesti suhteellisen lyhyen ajan, 1200-luvulta 1500-luvun puoliväliin, kunnes espanjalaiset voittivat heidät taisteluissa ja tuhosivat inkavaltion. 

Kun saavuimme Cuscon kaupunkiin Perussa, emme olleet vielä varmoja menemmekö käymään Machu Picchulla vai emme. Hostelliin saavuttuamme kyselimme hieman hintoja ja halvimmat päivän tai kahden reissut maksoivat noin kaksi ja puolisataa dollaria, joka oli mielestämme todella paljon yli budjettimme. Onneksi kävimme kuitenkin kysymässä hintoja myös kadulla olevilta tourien kauppaajilta ja saimme selville, että hostellimme vaihtoehdot olivat todella ylihintaisia. Cusco on lähin kaupunki Machu Picchuun nähden jossa on lentokenttä, joten koko kaupunki on täynnä erilaisia matkatoimistoja jotka myyvät matkoja nimenomaan Machu Picchuun. Päätimme valita kahden päivän tourin, johon sisältyi bussikyyti lähelle Machu Picchua ja yö Aguas Calientesin kylässä joka on kävelymatkan päässä tuosta tarunhohtoisesta inkakaupungista. Hintaa tuolle kahden päivän tourille tuli noin 100 euroa per henkilö, mikä oli jo huomattavasti edullisempi kuin hostellimme vaihtoehdot ja lisäksi tuo hinta sisälsi ruokailut ja tietysti pääsylipun itse kohteeseen.

Cuscon pääaukio

Aamulla bussi tuli hakemaan meitä hostellilta ja siitä alkoi erittäin mielenkiintoinen noin kuuden tunnin bussimatka kohti Aguas Calientesiä. Bussikuskit Etelä-Amerikassa ovat tunnetusti melko hulluja ja kun tuohon lisää käyttämämme autotien, joka meni vuoren rinnettä pitkin ja oli erittäin kapea ja mutkitteleva, ei ollut ihme että yksi mukanamme olleista reissaajista pyysi kuljettajaa pitämään tauon, koska hänen vatsansa ei kestänyt sitä kyytiä. Vatsojen lisäksi koetukselle joutuivat myös hermot ja välillä halusin huutaa kuskillemme, että aja nyt jumalauta hiljempaa, koska meitsi ei halua maksaa sataa euroa tourista ja päätyä hullun bussikuskin tappamaksi. Noh, onneksi pääsimme lopulta hengissä Hydroelectrican bussiasemalle josta alkoi noin kahden tunnin kävely junarataa pitkin kohti Aguas Calientesiä. Tietenkin jotkut laiskat ja nössöt turistit olivat maksaneet, jotta pääsivät junalla kylään asti, mutta meidän reissuumme ei tuo juna kuulunut niin me sitten kävelimme. Ja se oli hyvä vaihtoehto, koska maisemat olivat upeita!

Kyltit lisäsivät hyvin motivaatiota kävellessä

Reitin varrella tuli välillä fiilisteltyä maisemia

Kun pääsimme lopulta perille, oli matkayhtiön opas meitä vastassa ja hän otti passimme ja lähti hakemaan pääsylippuja ja meidän ryhmämme meni tyytyväisenä ravintolaan nauttimaan illallista. Valitettavasti oppaamme ei ollut mikään maailman älykkäin kaveri ja hän jätti meidät ravintolaan noin kahdeksi ja puoleksi tunniksi ja jossain vaiheessa alkoi jo tuntua siltä, että saadaankohan me ollenkaan niitä  passeja takaisin. Lopulta opas sitten ilmestyi paikalle ja oli huolissaan siitä, että olihan varmasti antanut meille tarpeeksi aikaa. Joko Perussa on siis tapana syödä illallista monta tuntia tai sitten meidän oppaalla ei vaan ole ajantajua ollenkaan. Itse veikkaan jälkimmäistä.

Lopulta koitti päivä, jota olimme innokkaasti odottaneet. Heräsimme aamulla kello 3.45 ja söimme huikean gourmet aamupalan (itse söin jopa yhden leivän jonka päälle laitoin hieman marmeladia) ja olimme valmiita lähtemään seikkailulle kohti inkakaupunkia! Noudatimme oppaamme ohjeita ja olimme 4.20 valmiina lähtemään ja lähdimme kävelemään kohti porttia, jossa pääsylippumme tarkastettaisiin. Olimme portilla noin 4.45 ja silloin selvisi, että portit aukeavat vasta viideltä. Oppaamme ei tietenkään ollut maininnut meille mitään sellaista, joten hän ilmeisesti oletti, että lyhyeen kävelymatkaan kuluu 40 minuuttia tai hänellä ei vain yksinkertaisesti ole minkäänlaista ajantajua. Itse veikkaan jälleen jälkimmäistä vaihtoehtoa. Kun portit viimein aukesivat ja saimme lippumme tarkastettua, oli edessä jyrkät kiviportaat. Kiipesimme niitä portaita noin 50 minuuttia auringon pikkuhiljaa noustessa. Kaverillani oli hieman ongelmia hänen polvensa kanssa, mutta tahdonvoimalla pääsimme lopulta ylös asti ja olimme matkamme päämäärässä.

Viiden aikaan aamulla ei todellakaan ollut kivaa kiivetä näitä portaita

Oppaamme oli siellä odottamassa meitä, mutta koska emme olleet häneen tyytyväisiä, päätimme tutkia Machu Picchun kaupunkia ilman häntä. Olimme sisällä inkakaupungissa noin 4 tuntia, jonka aikana kerkesimme hyvin kiertelemään ympäriinsä ja otin varmaan satoja kuvia. (Joista noin 2% onnistui. Voisin ehkä harkita jonkinlaista valokuvauskurssia).

Oltiin semi korkealla vuoristossa

Inkajäbät oli rakentanut pikku sillan vuoren rinteelle

Machu Picchun jälkeen edessä oli jälleen kävelyä, tällä kertaa noin 3 tuntia, ja sen jälkeen toistamiseen erittäin nautittava ja seesteinen bussimatka takaisin Cuscoon. Cuscosta matka jatkui jälleen Bolivian kautta kohti uusia seikkailuja, mutta niistä enemmän seuraavassa kirjoituksessa. 

Reissumme alkutaival Boliviassa

No niin! Vaikka olen jo takaisin Suomessa niin aion kirjoittaa vielä muutaman kirjoituksen esimeriksi heinäkuussa tekemästä matkastamme ja muista käytännön asioista. Heinäkuun alussa siis lähdin kahden kaverini kanssa kolmen viikon reissulle. Kuten viimeisimmästä kirjoituksestani voi päätellä, matkasuunnitelmamme eivät olleet täysin selvillä, mutta jonkinlainen idea meillä oli mielessä. Aluksi lensimme Santiagosta La Paziin ja, kun astuin La Pazissa ulos lentokoneesta, mua alkoi heti heikottamaan ja meinasin pyörtyä. En ollut ainoa, jolla oli vaikeuksia sopeutua La Pazin korkeaan ilmatilaan, vaan muutama muukin matkustaja näytti voivan pahoin ja muutama joutui makaamaan hetken toipuakseen hapenpuutteesta, koska kyseinen lentokenttä sattuu olemaan yli kolmessa tuhannessa metrissä. 

La Paz

La Paz on kaupunkina melko mielenkiintoinen, mutta sillä kertaa yövyimme siellä vain yhden yön. Heti seuraavana päivänä jatkoimme matkaa kohti Copacabanan kaupunkia ja Titicaca järveä, joka on Etelä-Amerikan suurin järvi. Halusimme mennä käymään saarella nimeltä Isla del Sol, joka on saari Titicaca järvessä ja josta löytyy muun muassa mielenkiintoisia inkaraunioita. Päästyämme Copacabanaan meille selvisi, että saarelle menee vain muutama lautta päivässä ja sen päivän viimeinen lautta ehti jo mennä. Emme kuitenkaan halunneet jäädä kaupunkiin yöksi, joten päätimme maksaa yksityiselle yritykselle, jotta saimme kyydin saarelle. Jouduimme maksamaan paljon normaalia enemmän tuosta kyydistä, mutta saarelle päästyämme älysimme, että se oli sen arvoista. Saari näytti erittäin mielenkiintoiselta ja siellä oli paljon ihmisiä, jotka saivat elantonsa maanviljelystä ynnä muista ”perinteisistä” ammateista. Etelä-Amerikkalainen kulttuuri oli vahvasti läsnä tuolla saarella. Kävelimme saarta ympäri ja löysimme vanhoja inkaraunioita ja erittäin hienoja maisemia. Inkat uskoivat, että aurinkokuningas syntyi tuolla saarella ja saari on saanut nimensä hänen mukaansa. 

Copacabanasta otimme bussin suoraan Cuscoon, Perussa. Cusco oli ennen Etelä-Amerikkaa hallinneiden Inkojen pääkaupunki ennen kuin espanjalaiset tuhosivat Inkavaltion. Inkoista ja tästä reissusta hieman lisää seuraavassa kirjoituksessa. 

Viimeinen seikkailu Etelä-Amerikassa

Pikapäivitys!

Huomenna se alkaa, viimeinen reissu! Matkalaukku on nyt pakattu ja matkavalmistelut enimmäkseen tehty. Huomenna puolenpäivän aikaan lennän Bolivian pääkaupunkiin La Paziin ja siitä alkaa kolmen viikon seikkailu Boliviassa ja Pohjois-Chilessä. Tarkoituksena olisi käydä ainakin seuraavissa paikoissa:

- Titicaca, joka on Etelä-American suurin järvi ja sijaitsee Bolivian ja Perun rajalla

- Salar de Uyuni eli maailman suurin suolatasanko

- Atacaman aavikko ja Salar de Atacama eli toinen suolatasanko

Reissun tavoitteena on ottaa miljoona kuvaa ja olla jäätymättä noilla suolatasangoilla. Siellä on nimittäin näin talvella todella kylmä öisin, varsinkin kun eihän näillä chileläisillä ja bolivialaisilla mitään lämmityksiä taloissa ole. Mihinkäs sitä nyt sellaisia ylellisyyksiä tarvitsisi?

Nyt tarkastan vielä, että kaikki tärkeät kamat varmasti on mukana. Seuraavan kerran kirjoittelen todennäköisesti kolmen viikon päästä kun tämä reissu on ohi!

Chilen maajoukkue, missä pelaa? Eli siis: Jalkapallopäivitys!

Buenas tardes ystäväiseni!

Viime viikolla sain viimein kouluhommat pakettiin ja nyt vaan odotellaan millaisia numeroita proffat mulle arpoo. Tähän mennessä oon selvinnyt kursseistani ilman suurempia ongelmia, joten kaikki kurssit (joita oli jopa huikeat neljä kappaletta) menivät läpi ja todennäköisesti myös hyvin arvosanoin. Muita virallisia kuulumisia: Täällä on talvi. En tykkää. 

No niin, sitten asiaan. Eli jos siis joku ei vielä tiennyt niin jalkapallon MM-kisat ovat käynnissä Brasiliassa! Chilen joukkue oli myös noissa kisoissa mukana ja pärjäsikin ihan hyvin. Chile pelasi samassa alkulohkossa Australian, Espanjan ja Hollannin kanssa. Vaikka Chilen joukkue oli ainakin paperilla erittäin vahva näissä kisoissa, tähtipelaajinaan Barcelonan Sanchez ja Juventuksen Vidal, eivät ainakaan suurin osa vedonlyöjistä uskoneet Chilen jatkopaikkaan vaan Espanjan ja Hollannin oletettiin menevän jatkoon tästä lohkosta. Ensimmäisessä pelissään Chile onnistui voittamaan Australian ja ihmiset olivat tyytyväisiä. Toisessa pelissä Chilelle tuli vastaan hallitseva maailmanmestari Espanja. Chile onnistui kuitenkin voittamaan Espanjan 2-0 ja koko Chile sekosi. Santiagon keskustassa oleva aukio Plaza Italia täyttyi hetkessä ihmisistä ja juhlat alkoivat. Valitettavasti osa porukasta oli tainnut nauttia paikallista ilojuomaa Piscoa hieman liikaa ja homma karkasi vähän käsistä ja esimerkiksi Santiagon bussit ja bussikuskit kokivat kovia tuon illan aikana ja ainakin yksi bussi taisi jossain vaiheessa syttyä tuleen. Lopulta poliisi päätti puuttua asiaan ja he päättivät kasuaalisti suihkuttaa suunnilleen koko aukion täyteen kyynelkaasua. Onneksi itse en tuolla hetkellä ollut keskustassa, koska tuollainen väliintulo vähentään aika tehokkaasti halua iloita. Että sellaiset voitonjuhlat sillä kertaa. Noh, seuraavaksi Chile pelasi Hollantia vastaan ja hävisi, joten toisella kierroksella vastaan asettui isäntämaa Brazilia, joka valitettavasti pudotti urhean Chilen dramaattisesti rankkarikisan jälkeen jatkosta. Itselläni on ollut hauskaa seurata kisoja kun Chileläiset ovat olleet niin sekaisin ja olen päässyt nauttimaan hyvästä tunnelmasta. Meidän yliopiston kamppuksella on ollut kisojen ajan iso teltta, johon opiskelijat kerääntyvät katsomaan pelejä ja Chilen pelien aikaan tuo teltta on aivan täysi ja melutaso sen mukainen. Nyt kun Chilen pelit ovat ohi niin chileläisten mielestä kisat eivät ole enää niin mielenkiintoiset, mutta näin neutraalin katselijan näkökulmasta kiinnostavat pelit ovat vasta alkamassa. Toivottavasti reissaamiseni heinäkuussa ei estä kisojen katsomista liian pahasti. 

Perjantaina lennän Bolivian pääkaupunkiin La Paziin ja tarkoitukseni on tutustua Boliviaan noin viikon ajan ennen kuin suuntaan etelään kohti Pohjois-Chileä ja Atacaman aavikkoa. Tuon reissun suurin tavoite on selvitä Boliviasta ilman, että mut ryöstetään. Bolivia ei ainakaan lähtökohtaisesti ole Etelä-Amerikan vaarallisempia maita, mutta Chileen verrattuna lähes kaikki maat täällä, ehkä Uruguayta lukuunottamatta ovat enemmän tai vähemmän vaarallisia. 

Kuukausi olisi vielä täällä Etelä-Amerikassa jäljellä ja sitten takaisin nauttimaan Suomen kesästä. Toivottavasti Suomessa on vielä kesäiset kelit silloin kun tulen sinne!

Finlandía, nos vemos pronto!

Buenos Aires ja Santiagon talvi

Kun ajattelee Etelä-Amerikassa elämistä, ei ensimmäisenä tule mieleen, että täällä voisi olla kylmä. Valitettavasti myös Santiagossa on välillä talvi ja vaikka täällä ei päästä ihan samoihin lämpötiloihin kuin Suomen talvessa, ei täällä kuitenkaan mitenkään lämmin ole. Viime aikoina keli on täällä huomattavasti viilentynyt ja lämpötila on ajoittain pudonnut jopa alle kymmeneen asteeseen, mikä kuulostaa näin suomalaiselle ihan siedettävältä lämpötilalta talveksi. Ongelmana on kuitenkin se, että chileläiset raksamiehet eivät todellakaan tiedä mitään talojen rakentamisesta. Esimerkiksi talojen ovet voisi rakentaa niin, että niistä ei näe ulos, kun ne ovat kiinni. Myös ohuita ikkunoita ei tarvitsisi tunkea joka paikkaan, koska talvella ne eivät oikein toimi kun kaikki lämpö karkaa ulos. Käytännössä selviän tällä hetkellä hengissä, koska hommasin huoneeseeni suunnilleen normaalin jääkaapin kokoisen lämmityslaitteen, johon ostin myös kaasupullon, joka toivottavasti kestää ainakin pari kuukautta. Chilessä todella moni asia toimii kaasulla, joten mahdolliset katkokset kaasun saannissa aiheuttavat aina pieniä ja vähän suurempiakin ongelmia. Tietenkin juuri nyt kylmimmällä hetkellä talostamme meni kaasu poikki ja saamme kaasun takaisin aikaisintaan muutaman päivän päästä. No ei se mitään, en mä muutenkaan olisi koko aikaa jaksanut kokkailla tolla kaasuhellalla tai käydä suihkussa (suihkumme lämmin vesi siis lämmitetään kaasun avulla). 

Sitten vähän iloisempia uutisia. Toukokuun puolella tuli tehtyä yksi mielenkiintoinen reissu, josta en ole vielä ehtinyt kirjoittamaan. Suuntana oli jälleen Argentiina, mutta tällä kertaa Mendozan sijaan Buenos Aires. Buenos Aireshan on siis Argentiinan pääkaupunki ja yksi Etelä-Amerikan kuuluisimpia ja isoimpia kaupunkeja. Ennen reissua oli sinänsä vaikea tietää, mitä tuolta kaupungilta tulisi odottaa ja pääasiassa ajattelin Buenos Airesin olevan Santiagon kaltainen, pieniä kulttuurieroja lukuun ottamatta. Perillä minulle kuitenkin selvisi, että Santiagoon verrattuna Buenos Aires on sekä huomattavasti mielenkiintoisempi, että myös vaarallisempi. Hostellimme sijaitsi San Telmon asuinalueella, joka on yksi kaupungin vanhimpia asuinalueita. Heti ensimmäisenä päivänä meillä kävi hyvä tuuri ja pääsimme tutustumaan San Telmon sunnuntaimarkkinoihin. Markkinat olivat todella suuret ja käytännössä yksi todella pitkä katu oli täynnä pieniä kojuja, joissa ihmiset möivät esimeriksi koruja, vaatteita, taidetta, työkaluja, ruokailuvälineitä ja kaikkea muuta, mitä joku nyt vaan sattuisi ostamaan. 

Hieno ja todella suuri grafitti hostellimme lähellä

Markkinoilla myytiin mate-kuppeja, joista juodaan Argentiinan kansallisjuomaa, matea 

Kokki särmänä

Reissuun kuului tietenkin myös Buenos Airesin eri asuinalueisiin tutustuminen. La Boca (eli siis suomeksi "suu") on yksi Buenos Airesin kuuluisimmista asuinalueista. Alue oli aikaisemmin Buenos Airesin tärkein satama ja se täyttyi nopeasti köyhistä maahanmuuttajista, jotka muuttivat Buenos Airesiin, koska heille luvattiin parempi tulevaisuus nousujohteessa olevassa maassa. Pian nuo maahanmuuttajat kuitenkin havaitsivat, että mitään parempaa tulevaisuutta ei ollut luvassa ja he jäivät asumaan tuolle köyhälle asuinalueelle sataman läheisyyteen. La Boca oli yksi niistä paikoista joissa tango, yksi maailman tunnetuimmista tansseista, kehittyi nykyiseen muotoonsa. Tangon lisäksi asuinalue on tunnettu jalkapallojoukkue Boca Juniorsista ja jalkapallo näkyy voimakkaasti myös katukuvassa. 

Italian, Argentinan ja Espanjan liput. La Bocan alueella on paljon italialaisia vaikutteita

Monissa taloissa oli mielenkiintoisia näköispatsaita koristeina

Buenos Airesin vierailu oli hieno kokemus, mutta en välttämättä haluaisi pidemmän päälle asua siellä. Jostain syystä siellä itselleni tuli hieman turvaton olo, mitä Santiagossa ei enää alkuhämmennyksen jälkeen ole tullut. En todellakaan varmasti tiedä, onko Buenos Aires mitenkään Santiagoa turvattomampi, mutta näin fiilispohjalta sanoisin, että kyllä. Mutta ehdottomasti yksi mielenkiintoisimmista kaupungeista, jossa olen vieraillut!

Grafitti koulun seinällä

Keskellä markkinoita paikalliset päättivät vähän musisoida

Uruguay - Rantoja, rantoja, rantoja!

Helou jälleen! 

Viime blogipäivityksestä on jo sen verran aikaa, että nyt oli pakko taas kirjoittaa juttuja ylös, jotta kaikki ei unohdu. Tällä kertaa kirjoitan reissustamme Uruguayhin. 

Etelä-Amerikassa on yksinkertaisesti liikaa maita, joihin haluaisin matkustaa, koska aika ei riitä reissaamaan joka paikkaan. Onneksi muutama kohde on jo tullut käytyä ja Argetiinan jälkeen suuntasin kavereiden kanssa Etelä-Amerikan kaakkoisosaan, tarkemmin ottaen Uruguayhin. Uruguay on sekä pinta-alaltaan, että asukasluvultaan yksi Etelä-Amerikan pienimmistä valtioista, mutta Uruguayn mielettömän hienot rannat ovat tehneet siitä suositun matkakohteen. Koska Uruguay on pinta-alaltaan pieni, sen sisällä liikkuminen on nopeaa ja vaivatonta. Aloitimme matkamme lentämällä Santiagosta Uruguayn pääkaupunkiin Montevideoon ja oltuamme pari päivää Montevideossa jatkoimme matkaa pitkin Uruguayn rannikkoa. 

Kun astuimme ulos koneesta Montevideossa, luulin jo hetken eksyneeni takaisin Argentiinaan. Ihmiset puhuivat samalla tavalla kuin Argentiinassa ja näyttivät myös samanlaisilta. Chilessä on tottunut näkemään enemmän Etelä-Amerikan alkuperäisasukkailta vaikuttavia ihmisiä tummine hiuksineen ja silmineen, mutta Uruguayssa ihmiset olivat selkeästi pidempiä ja vaaleampia kuin Chilessä. Uruguaylaiset itse ovat sitä mieltä, että he puhuvat täysin eri tavalla kuin heidän länsinaapurinsa Argentiinassa, mutta itse en kyllä huomannut juurikaan eroa näiden kahden valtion asukkaiden puhetavassa. Onneksi en siis lähtenyt yliopistoon lukemaan kielitieteitä, koska olisin varmaan ollut huonoin humanisti ikinä. Enivei, Montevideo oli kaupunkina mielestäni melko tylsä ja väritön. Kävimme tekemässä kaupunkikierroksen, jossa näimme hieman Montevideon vanhaa kaupunkia, mutta muuta nähtävää kaupungissa ei rannan lisäksi juuri ollutkaan. 

Montevideosta suuntasimme Uruguayn toiselle puolelle pieneen rantakylään nimeltä Punta del Diablo. Emme tienneet tuosta kylästä hirveästi ennen kuin menimme sinne ja hämmästyin suuresti kun saavuimme erittäin pieneen kylään. Kun on tottunut asumaan noin kuuden miljoonan ihmisen Santiagossa oli hieman outoa nähdä Punta del Diablon tyhjät, pienet kadut. Saavuimme Uruguayhin syksyn lopulla (eli siis toukokuun alussa), joten turistikausi oli jo ohi. Kesäisin Punta del Diablo täyttyy turisteista (surffareista) ja kylän väkiluku nousee noin kolmeenkymmeneen tuhanteen. Turistikauden ulkopuolella kylän väkiluku on noin tuhat, joten vaihtelu turistikauden ja sen ulkopuolisen ajan välillä on todella suuri. Meitä muiden turistien puuttuminen ei todellakaan häirinnyt, koska saimme nyt rauhassa nauttia rannoista ilman häiriötekijöitä ja kun lämpötilakin pysytteli 20 asteen paremmalla puolella, olivat olosuhteet melko optimaaliset.

Rannoilla ei ollut tungosta

Myöskään teillä ei tarvinnut väistellä vastaantulijoita

Hostellivalinta onnistui tällä kertaa myös todella hyvin. Hostellin työntekijät olivat erittäin ystävällisiä ja perjantai-iltana he tekivät hostellin asukkaille BBQ aterian, mikä oli enemmän kuin olimme uskaltaneet odottaa. Jos siis joku joskus eksyy Punta del Diablon rannoille, voin lämpimästi suositella yöpymistä Diablo Tranquilo nimisessä hostellissa. 

Hostelli oli huikea, vaikka riippukeinuja ei tullut kokeiltua

Punta del Diablon jälkeen suuntasimme vielä toiseen rantakaupunkiin nimeltä Punta del Este. Punta del Este on paljon Diabloa isompi kaupunki ja suositumpi turistien keskuudessa. Tunnelmaltaan se ei kuitenkaan yltänyt Diablon tasolle, vaikka ei niissä rannoissa mitään valittamista ollut. Valitettavasti otin sieltä kuvia vain kamerallani, jonka akku on loppu ja laturi on tietenkin jossain (ehkä Suomessa), joten kuvia ei tähän postaukseen sieltä tule.

Jatkossa päivittelen taas hieman useammin ja kuukauden taukoa päivitysten välillä ei pitäisi enää tulla. Kirjoitettavaa olisi esimerkiksi matkasta Etelä-Chileen sekä Buenos Airesiin, joista molemmat olivat erittäin hienoja reissuja.

Chao chicos!

Mendoza

Huhtikuun lopulla kaverini viisumi oli menossa umpeen, joten saimme hyvän tekosyyn lähteä käymään Chilen rajojen ulkopuolella. Tällä kertaa kohteeksi valikoitui Mengoza, joka oli sijainniltaan optimaalinen valinta. Mendoza siis sijaitsee Argentinan länsipuolella ja bussimatka Santiagosta Andien yli Mendozaan kestää vain noin seitsemän tuntia, ruuhkasta riippuen. Oletin, että tuollaiselle noin seitsemän tunnin reissulle oltaisiin lähdetty mahdollisesti jopa kaksikerroksisella bussilla, jotka ovat täällä Chilessä melko yleisiä pidemmillä reissuilla. Yllätys oli kuitenkin melkoinen kun paljastui, että menopelissämme oli noin kymmenen istumapaikkaa ja esimerkiksi vessasta ei ollut tietoakaan. Noh, onneksi se bussi ei sentään hajonnut matkalle, joten saavuimme perille ilman vaikeuksia. Bussin ikkunasta oli kiva fiilistellä Andien komeita vuoristomaisemia, joten nukkuminen jäi ainakin itselläni melko vähälle tuolla bussimatkalla. 

Kartalla kaupunkien (Santiago ja Mendoza) välimatka näyttää todella pieneltä, mutta Andien ylittäminen ei käy hetkessä.  

Mendoza ei ole mikään kovinkaan iso kaupunki, asukkaita on kaupunkialueella vain vähän yli satatuhatta, mutta koko metropolialue huomioiden asukasluku kohoaa jopa miljoonaan. Joka tapauksessa kyseessä ei siis ole mikään turistirysä ja suurin osa turisteista Mendozassa onkin joko Chileläisiä, jotka tulevat sinne halvalle lomalle tai ulkomaalaisia reissaajia, jotka matkustavat joko Chilestä Argentinaan tai päinvastoin.

Mendozassa päätimme lähteä puoli päivää kestävälle viinitourille, joka vei meidät kolmen eri viinitilan kautta jännittävään olutkapakkaan. Viinitiloilla meille esiteltiin viinien valmistusprosessia ja esittelijät osasivat asiansa sekä englanniksi, että espanjaksi. Esittelykierrosten jälkeen saimme maistella eri viinejä ja esittää, että jopa ymmärsimme niistä jotain. Itsehän en viineistä juuri mitään ymmärrä, mutta tavoitteena olisi, että tämän reissun jälkeen osaisin ainakin sujuvasti väittää ymmärtäväni niistä jotain. Mielenkiintoista tässä viinitourissa oli myös se, että teimme sen polkupyörillä. Itselläni ei täällä Santiagossa ole polkupyörää, joten oli mukava pitkästä aikaa päästä polkemaan, vaikka tienvierustalla polkeminen ei aina mitenkään kovin mukavaa ole. 

Ikä on vaan numero. 

Muutama rypäle. 

Viinireissun jälkeen täytyi tietenkin myös käydä kokeilemassa Argentiinan kuuluisat gillisafkat. Mendozassa on monta eri ravintolaa, joissa voi käydä nauttimassa grilliherkkuja ja tällä kertaa valintamme osui "kalliiseen Pepeen" (Ravintolan nimi siis oli "Caro Pepe"). Pakko kyllä sanoa, että Argentiinassa osataan kokata ja tuo ravintola oli ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Onneksi käyn vielä toisen kerran Argentiinassa, tällä kertaa tosin Buenos Airesissa, joten pääsen vertailemaan, ovatko grilliruoat siellä yhtä hyviä kuin Mendozassa.

Jätkät vähän grillaa.